Minulla kun on työpäivinä helsingissä aina vähän pidempi niin päätin käyttää sen hyväkseni ja kävin sunnutaina  Kevätpuutarha-mesuilla Messukeskuksessa.

536788.jpg

Mitään suuria ideoita en sieltä saanut, mutta kyllä sormet silti jo alkoivat syyhyämään istutuspuuhiin.
Messuilla oli tarjolla monennäköistä kukkaa, sipulia, tainta ja puutarhatarviketta, sain kuitenkin hillittyä itseni ja ostin vain kaksi puksipuun tainta sekä Jonnille traktori-paidan tuliaisiksi.

Tässä muutama nappaamani kuva.

Näitä paviljonkeja taisi olla jo viime vuonnakin, mutta silti ne jaksavat ihastuttaa minua. Lisäsin tämän TAHTOO TÄLLÄISEN-listaani :) Hankintahinta tosin on aika hulppea, reilu tuhat euroa!!!
Näitä on saatavilla myös esim. rustiikkisen ruosteisena.

536807.jpg

Paviljonkeja myy ainakin AadaSisustus, jonka osastolla oli myös paljon muunlaisia rautaesineitä.
539698.jpg

Eräs lempiosastoistani oli ehdottomasti Koiramäen pajutallin-osasto kaikkine ihanine risu- ja pajutöineen.
Tuonne pajutallille pitää kyllä tehdä pieni kesäretki. Sain jo ystäväni Minnankin houkuteltua matkaseuraksi :)

536877.jpg

Eikös olekin veikeitä siilejä? :)
536878.jpg

Tälläisen kauniin risuikkunan saisin varmaan aikaan itsekin. Ikkunan alalaidassa on pieni kukkalaatikko, johon voi istuttaa vaikka orvokeita.
536885.jpg

Tääsä hieno, erilainen koristeluvinkki kukka-asetelmiin. Gerberoiden päälle on laitettu liimaverkkoa, joka saatu aikaiseksi valuttamalla kuumaliimapyssyllä liimaa veteen.
(Näyttää muuten livenä paljon hienommalta)

537676.jpg


Tässä vielä toinen erilainen kukka-asetelma idea.
539717.jpg