Iltaa vietettiin taas pihatöiden parissa. Teemu veti johtoja pihalampuille ja minä tein istutuksia etupihan kukkamaahan. Ostin siihen sellaisen "valmiin kukkapenkin" jossa oli neljää eri kasvia, yhteensä 12 tainta. Tosin yksi oli kuollut, joten huomenna täytyy käydä vaihtamassa kasvi uuteen. Kukkapenkkipaketista löytyi aurinkoiseen kukkamaahan sopivia mirrinminttua, punatähkää, prinsessakakkaraa sekä päivänlilljaa. Naapurin Pirjo kiikutti purkillisen jalostetun ruiskaunokin alkuja ja viimevuotiset syysleimutkin löysivät penkista paikkansa. Yhteen kulmaan kaivoin vielä muutaman kuuliljan, vaikka ne ovatkin enemmän varjopuolen kukkia. Katsotaan säilyvätkö hengissä paahteisella etupihalla.


78941.jpg


Kävimme tänään myös ostamassa aiemmin jo varaamani riippahernepuun, jonka Teemu osti minulle äitienpäivälahjaksi. Se tulee olemaan samalla "maamerkkinä" Jonnin ensimmäisestä kesästä :)  Ihan selvää istutuskohtaa puulla ei vielä ole, etupihalle todennäköisesti. Sen juurelle olen suunnitellut muutamaa laakakatajaa tai tuiviota. Molemmat kestävät aurinkoisella paikalla.


78939.jpg


Tässä vielä kuva tekeillä olevasta kasvimaasta, jonka olen jo osittain reunustanut sekä vanhoilla tiilillä että betonitiilillä. Keskelle tulee samanlainen tillipolku kuin etupihalla. Polun toiselle puolelle istutan pari riviä mansikkaa ja toiselle puolelle ainakin tilliä, salaattia, ruohosipulia ja raparperi... ja Teemu tahtoo porkkanaa. Koristeeksi kylvän matalaa auringonkukkaa ja punapellavaa.


78968.jpg