Kirsi
kyseli tässä eräänä päivänä minulta sammalnallen teko-ohjetta. Kesän
aikana sammalkokeilut jäivät vain suunnitelmiksi ja nyt tuosta
ohjepyynnöstä innostuneena päätin kokeilla ja tehdä myös yhden nallen.
Nallen
aihion tein sanomalehdestämaalarinteinpin avulla. Isomman nallen
vartalon osat voi muotoilla kanaverkosta ja täyttää ne sanomalehdellä.
Nallen
osat vuorasin sammalella ohutta askerteluun tarkoitettua rautalankaa
apuna käyttäen. Olin niin innoissani nallen teosta, että en huomannut
ottaa välissä kuvia ollenkaan joten tässä kuvassa nalle on jo kasattu.
Itse kasaaminen oli hieman hankalaa ja rautalankaa kului aika paljon.
Varsinkin pää tuotti ongelmia, mutta kyllä se nyt kasassa pysyy.
Valmis nalle pääsi istumaan terassin penkille sateelta suojaan. Silmät ja nekku on veistelty kaarnasta.
WOW! Oletko painanut nuo kaarnasilmät ja kirsun sinne sanomalehteen vai jotenkin liimannut? Mun turvenallessa on tuo kirsun-vai nenänpää vielä pitkällä neulalla kiinni kun en uskaltanut siihen kohtaan mitään isompaa laittaa painamalla.
Mahtaako tuo muuten olla moksiskaan kastumisesta?
Maikkuli kirjoitti 08.09.2006 - 16:21
Silmät ja nenä on kiinni kuumaliimalla. Tuntui tarttuvan ja pitävän ihan hyvin vaikka sammal olikin hieman kosteaa.
Pitää kyllä varmaan sateesta, mutta en uskaltanut sitä laittaa taivas alle ettei nuo kovat kaatosateet mukiloi pikkuista ihan piloille :)
Heini kirjoitti 14.09.2006 - 22:37
Minä innostuin nallestasi sen verran paljon, että tein eilen elämäni ensimmäisen sammalnallen! Ja into ei heti siihen tyssännyt, sillä väsäsin lisäksi muutaman sammalpallon ja- sydämen =0) Huomenna haen naapurista risuja, kun heiltä kaadettiin iso koivu, pääsee hiukan risuhommiin...
Kiitos innostamisesta!
Maikkuli kirjoitti 15.09.2006 - 10:55
Hienoa Heini!Saitko nallen pysymään hyvin kasassa?
Voi kun sais itsekin jo jostain risua, on jo niin paljon kaikkea suunnitelmissa nitä tekis mieli tehdä! Tuu kertomaan myöhemmin mitä kaikkea sait risuista aikaiseksi!! :)
Heini kirjoitti 16.09.2006 - 15:39
Moi! No niin; hain eilen naapurista kaksi kottikärryllistä koivunrisuja. Halusin ensitöiksi kokeilla sellaista "koria/pesää" mihin tulee se puukiekko pohjaksi. Ja ihan hienosti se onnistuikin, vaikka itse sanonkin ;0) Sitten aloin tekemään isoa Runsaudensarvea, mikä on vielä keskeneräinen... Mutta todella terapeuttista tämä risusouvi hektisen perhe-elämän vastapainoksi!
Elina kirjoitti 08.10.2006 - 13:41
Moikka!Tosi ihana toi sammalnalle, mutta olisin kysynyt että muistaisitko mikä sen paperin nimi on mitä olet käyttänyt noihin risutuikku purkkeihin???
Maikkuli kirjoitti 08.10.2006 - 15:18
Heippa Elina! Muistaakseni tuo risutuikuissa käyttämäni paperi oli mulberipaperia, Mutta mikä tahansa harsomainen, läpikuultava paperi käy :)
Mahtaako tuo muuten olla moksiskaan kastumisesta?
Pitää kyllä varmaan sateesta, mutta en uskaltanut sitä laittaa taivas alle ettei nuo kovat kaatosateet mukiloi pikkuista ihan piloille :)
Kiitos innostamisesta!
Voi kun sais itsekin jo jostain risua, on jo niin paljon kaikkea suunnitelmissa nitä tekis mieli tehdä! Tuu kertomaan myöhemmin mitä kaikkea sait risuista aikaiseksi!! :)
welry is Chanel jewelry not characteristic jewelry besides jewelry store rightful is loved by jewelry stores supplementary further supplementary kinsfolk. pandora charm bracelet Tiffany jewelry is confidential fine jewelry owing to the stunning wholesale fashion jewelry streak besides coin. model gucci jewelry Tiffany jewelry has the jewelry stores trimmed looks also turn jewelry stores keep secret the originals. designer jewellery de facto is pertinent by bountifu