Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.09.2006 - 15:46

Ajattelin pitkästä aikaa laittaa vähän päivityskuvia meidän puutarhasta. Nyt kun pitkästä aikaa on satanut niin alkaa kukkapenkitkin taas näyttää vähän elonmerkkejä. Heinäkuun kuivan kauden aikana joka päiväinen kastelu piti kasvit kyllä nipin napin hengissä, mutta mitään suurta kukoistusta niiltä oli turha odottaa!

Tässä kuva ruusupenkistä, jossa kukkivat tällä hetkellä punaiset ruusut (lajikkeen nimi unohtui ottaa taltee). Vaaleanpunaiset ja keltaiset ruusut kukkivat todella kauniisti jo heinäkuulla ja elokuun alussa.
Kesän aikana olen käynyt useampaan otteeseen taisteluita vihreitä matoja ja kirvoja vastaan. Aseina olen käyttänyt kaupasta ostettua ötökkömyrkkyä, mäntysuopaliuosta sekä ruisjauhoja.



Keltaiset ja vaaleanpunaiset ruusut kukassa aiemmin kesällä.



Tästä lähdettiin alkuun silloin alkukesästä.


Etupihan kukkapenkki nyt ja alkukeväästä. Muutos on melkoinen!


Kasvimaa nyt ja keväällä

Kasvimaan satoa: Teemun (mini)porkkanat


Äitienpäivälahjaksihan sain riippahernepuun. Sen juurelle istutin pari laakakatajaa, jotka kuin ihmeenkaupalla selvisivät keskikesän helteistä. Hernepuun ympärys on kesän aikana saanut vähän uutta muotoa. Äidin kukkamaalta kaivetun pienen pionin ja metsästä raahatun parin sammaloituneen kiven ansiosta siitä on muotoutumassa "minun pieni japanilainen puutarhani". Tarkoitus olisi istuttaa istutusalueen johonkin nurkkaan pieni vuorimänty ja jokinmoinen kivinen lyhty sopisi myös teemaan.



risulintu kirjoitti 07.09.2006 - 11:48
Paljon olette kyllä saaneet aikaan ja nälkähän vain kasvaa syödessä puutarhahommissakin, että kohta tuo riippahernepuunalue ulottuu tuohon aitaan ja laajenee sivusuuntaan isommaksi alueeksi jne ;D Kai olet muuten jo upottanut sinne sipuleita kevään iloksi? Minä aion tänä vuonna unohtaa sipulihankinnat, vielä olen päätöksessäni pysynyt.
Maikkuli kirjoitti 07.09.2006 - 15:33
Vähän sama suunnitelma on minullakin ollut noiden sipuleiden suhteen. Tänään tosin sain juuri lahjaksi ihanan puisen korin ja siihen vaalenpunaisten tulppaaneiden sipuleita joten voi olla että pitää hankkia niiden seuraksi pari pussillista lisää.... :)
Heini kirjoitti 07.09.2006 - 22:58
Heippa!
Ihana piha! Yksi keino pitää ötökät pois ruusuista, on suihkutella ruusuja maidolla ennen kukintaa ! Naapuri sitä koittikin ja ihan tuntui toimivan.
Syksyn jatkoja kynttilänvalossa!
Maikkuli kirjoitti 08.09.2006 - 16:23
Kiitti vinkistä Heini! Pitää laittaakin tuo maito muistiin ensi kesän ötökkähyökkäystä varten :)
Mukavia syyspäiviä teillekin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
kertoilen täällä askarteluistani, puutarhahommista ja päivistäni äitinä...
Mitä kaikke täältä löytyykään...

         
        
    
   
  
 
  
    
 

Tikru
Kuvaa “http://petimage.bunnyherolabs.com/adopt/tiger.gif” ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.