Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.06.2006 - 14:51
En ole viime aikoina ehtinyt kovinkaan paljoa askartelemaan, mutta ajattelin laittaa tänne kuvan ja teko-ohjeen parisen vuotta sitten tekemästäni ruusutaulusta, joka koristaa vanhempieni terassin seinää.



Teko-ohje:
Pohjan rakentelin isän avustuksella puuvarastosta löytämistäni raakalaudan pätkistä. Tarkoitus ei edes ollut saada taulusta "siistiä" ja tasareunaista, vaan vähän tuollainen vanhahtavan oloinen. Pienet kolot lautojen välissä kuuluvat myös asiaan :)
Maalasin pohjan ensin tumman ruskealla maalilla. Maalin kuivuttua hankasin taulua tuikkukynttilällä. Sen jälkeen maalasin vaalealla maalilla päälle. Toisen maali kerroksen kuivuttua hankasin taulua viinipullon korkilla niistä kohdista joihin olin laittanut kynttilää. Maali lähtee korkin mukana pois ja tekee pinnasta vanhan ja kuluneen oloisen. Sitten vielä Decoupage-lakalla servetistä leikattu ruusukuvio koristeeksi.

Tässä vielä lähikuva taulusta


Samaista terassia koristavat myös tekemäni "jätti"kokoiset risusarvet







risulintu kirjoitti 07.07.2006 - 01:19
Nyt vasta ennätin kommentoimaan ruusutaulua. Todella kivan näköinen. Minullakin on jemmassa ruususervettejä, joita voisi siis noinkin hyödyntää. Onko tuossa ihan askartelukaupan decoupage-lakkaa? Kestää ilmeisesti siis ulkonakin, kun ei kastu?
Maikku kirjoitti 07.07.2006 - 21:58
Joo ihan Tiimari lakkaa taisi olla. Taulu on ollut kesät talvet lasitetulla parvekkeella ja hyvin on kestänyt. Kiitos kehuista!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
kertoilen täällä askarteluistani, puutarhahommista ja päivistäni äitinä...
Mitä kaikke täältä löytyykään...

         
        
    
   
  
 
  
    
 

Tikru
Kuvaa “http://petimage.bunnyherolabs.com/adopt/tiger.gif” ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.