08.05.2006 - 21:51
Iltaa
vietettiin taas pihatöiden parissa. Teemu veti johtoja pihalampuille ja
minä tein istutuksia etupihan kukkamaahan. Ostin siihen sellaisen
"valmiin kukkapenkin" jossa oli neljää eri kasvia, yhteensä 12 tainta.
Tosin yksi oli kuollut, joten huomenna täytyy käydä vaihtamassa kasvi
uuteen. Kukkapenkkipaketista löytyi aurinkoiseen kukkamaahan sopivia
mirrinminttua, punatähkää, prinsessakakkaraa sekä päivänlilljaa.
Naapurin Pirjo kiikutti purkillisen jalostetun ruiskaunokin alkuja ja
viimevuotiset syysleimutkin löysivät penkista paikkansa. Yhteen kulmaan
kaivoin vielä muutaman kuuliljan, vaikka ne ovatkin enemmän varjopuolen
kukkia. Katsotaan säilyvätkö hengissä paahteisella etupihalla. Kävimme
tänään myös ostamassa aiemmin jo varaamani riippahernepuun, jonka Teemu
osti minulle äitienpäivälahjaksi. Se tulee olemaan samalla
"maamerkkinä" Jonnin ensimmäisestä kesästä :) Ihan selvää
istutuskohtaa puulla ei vielä ole, etupihalle todennäköisesti. Sen
juurelle olen suunnitellut muutamaa laakakatajaa tai tuiviota. Molemmat
kestävät aurinkoisella paikalla. Tässä
vielä kuva tekeillä olevasta kasvimaasta, jonka olen jo osittain
reunustanut sekä vanhoilla tiilillä että betonitiilillä. Keskelle tulee
samanlainen tillipolku kuin etupihalla. Polun toiselle puolelle istutan
pari riviä mansikkaa ja toiselle puolelle ainakin tilliä, salaattia,
ruohosipulia ja raparperi... ja Teemu tahtoo porkkanaa. Koristeeksi
kylvän matalaa auringonkukkaa ja punapellavaa.
|
Kirjoittaja
kertoilen täällä askarteluistani, puutarhahommista ja päivistäni äitinä...
Näiltäkin sivuilta löytyy kaikkea kivaa
Mitä kaikke täältä löytyykään...
|