Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.03.2008 - 10:39
  Aikamoinen pömppis, vai mitä? :) Ja miettikää vielä pitäis jaksaa kasvatella n. 9 viikkoa!! Raskaus on tähän mennessä sujunut ihan hyvin. Töistä tosin jäin pois jo viikko sitten. Viettelen nyt itseasiassa kesälomaani, jonka perään jatkan sitten äippäloman.

 

"Pientä" remonttia ollaan tosiaan myös tehty. Tai siis Teemu on tehnyt, minä en tuon vatsani kanssa ole paljoa voinut tai saanut hommaan osallistua :) Olen siis keskittynyt enemmän tuohon sisustamispuoleen. Mutta siis siitä rempasta, toissa viikolla Teemu maalasi isänsä avustuksella meidän sisäpaneelikatot valkoisiksi. Hommaa riitti sillä vesiohenteisen maalin vuoksi  katto piti maalata 4 kertaa!! Mutta hieno katto tuli ja huoneet ovat nyt todella paljon valoisammat. Samalla tapetoitiin myös keittiö, eteinen ja tuulikaappi. Ja lauantaina kaytiin sitten tilaamassa uusi lattia. Eli tuo yläkuvassa näkyvä vanha parketti saa lähteä ja tilalle tulee tumman pähkinänvärinen kovaparketti lattia :)

Tässä kuvassa eteisen uutta tapettia, jonka asennus olikin hieman hankalampaa. En nimittäin tajunnut sitä ostaessani, että sehän on kuviolista eli kohdistettavaa tapettia. Eteisen tapetoimiseen meni siis Teemulta ja isältään kokonainen päivä ja tapettirullatkaan eivät riittäneet vaan sitä piti lähteä hakemaan lisää. Onneksi sattui  olemaan hyllytavaraa!!  (Värisävy on paljon vaaleampi beige mitä kuva antaa ymmärtää)



Tässä kuvaa tuosta minun sisustusprojektista. Eli kaivoin kaapista vihdoin isältä saadun ompelukoneen ja olen nyt muutaman illan opetellut käyttämään sitä. Kuvassa näkyy Jonnin huoneen tulevaa tilkkuverhokappaa.Ompeluprojekti jatkuu kunhan posti tuo, toivottavasti jo tänään, lisää kankaita :)  Alimmaisesta ruutukankaasta olisi tarkoitus tehdä anopin avustuksella keittiöön laskosverhoa. Ihan alimmaisena näkyy ihanaa pallollista kerniliina jota tilasin netistä (www.elvina.fi ) keittiön pöydälle.



Heini kirjoitti 19.03.2008 - 08:06
No kyllä olenkin jo odotellut lisää tekstiä tähän blogiin ;0) Joka päivä käyn katsomassa, että JOKO! joo, ei mulla muuta tekemistä oo... ;0)

Tosi hienoja kankaita! Oletko nekin tilannut netistä? Ja varmasti uudesta lattiasta tulee hieno. Mäkin olen haaveillut tummasta lattiasta, mutta .... mutta... Täytynee nyt tyytyä tohon vanhaan vaan!

Hyvää masunkasvatuslomaa, ja koitetaanhan nähdä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
kertoilen täällä askarteluistani, puutarhahommista ja päivistäni äitinä...
Mitä kaikke täältä löytyykään...

         
        
    
   
  
 
  
    
 

Tikru
Kuvaa “http://petimage.bunnyherolabs.com/adopt/tiger.gif” ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.